Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lapset ja vanhemmat
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstö
Tiedote
PERUSTAKAA PERHELIIKUNTAKERHO!
Urheilupuiston koululla toimii vanhempien ja lasten yhteinen perheliikuntakerho. Koulu antaa tilat, välineet ja avaimen. Aikuiset ja lapset pyörittävät kerhoa yhteistoiminnallisesti vapaaehtoispohjalta. Kerholla ei ole yhtä vetäjää vaan innostuneiden joukko, joiden perustehtävä on mahdollistaa yhdessä liikkuminen.
Kerhon ideana on aikuisten ja lasten yhdessä touhuaminen ja liikkumisen ilo ilman lähtötasovaatimuksia. Olennaista on antaa lapsille mahdollisuus tehdä itse, liikkua ja toimia. Aikuisten tehtävänä on auttaa, tukea, kannustaa ja mahdollistaa matalan kynnyksen toiminta minimijärjestelyillä.
Nyt mille tahansa koululle voidaan perustaa oma kerho! Tarjolla on opastusta ja koulutusta kerhon perustamiseen ajalla lokakuu-joulukuu 2015. Kerhon perustamiseen ja toimintaan tarvitaan:
- muutama innostunut aikuinen (vanhempia, opettajia, päiväkotien henkilöstöä) ja alle 13-vuotiaita lapsia (nuorimmat kerhossa 3-vuotiaita)
- tutustuminen Urheilupuiston kerhoon osallistumalla yhteen kerhokertaan loka-marraskuussa (keskiviikkoisin klo 15-17), yhteys Heikki Turuseen
- sopiminen oman alueen koulun rehtorin kanssa ajankohdasta sekä tilojen ja välineiden käytön periaatteista
- kerhosta tiedottaminen koteihin koulujen ja päiväkotien kautta
- ohjausta ensimmäisen kerhon osalta paikan päällä neljälle ensimmäiselle kerholle ja jatkossakin etänä
- kahden ensimmäisen kerhon pitäminen ennen 15.12.2015; alkua helpottaa, jos joukossa on mukana ko. koulun opettaja, joka tuntee talon tavat
- asiasta kiinnostuneet vanhemmat voivat olla yhteydessä oman alueensa koulun Liikkuva koulu –yhdyshenkilöön, jotta asiasta innostuneet löytävät toisensa (lista yhdyshenkilöistä tämän tiedotteen lopussa)
Yhteydenotot ja lisätietoja: Heikki Turunen, Urheilupuiston koulu, [email protected], p. 040 516 3979.
Koulujen Liikkuva koulu –yhdyshenkilöihin voit ottaa yhteyttä esim. sähköpostitse: [email protected]
Koulu
|
Yhdyshenkilö(t)
|
Anttolan yhtenäiskoulu
|
Juho Paakkari
Petri Noponen
|
Haukivuoren yhtenäiskoulu
|
Hanna Tiilikainen
Henna Pulkkinen
|
Ihastjärven koulu
|
Tuomas Ylikotila
|
Kalevankankaan koulu
|
Kati Turkulainen
Annastiina Lahtinen
Panu Auvinen
|
Launialan koulu
|
Katja Kuusela
|
Lähemäen koulu
|
Petri Häkkinen
|
Mikkelin Lyseon koulu
|
Tuija Saukkonen
Joni Maaranen
|
Moision koulu
|
Pekka Heikkinen
|
Olkkolan koulu
|
Marko Uotila
|
Otavan koulu
|
Anna-Leena Sorjonen
Ilkka Nurmi
|
Peitsarin koulu
|
Timo Laamanen
|
Päämajakoulu
|
Anne-Mari Vanhanen
Saara Mantovaara-Hämäläinen
|
Rahulan koulu
|
Tomi Ukkonen
|
Rantakylän yhtenäiskoulu
|
Hannu Kaatranen
|
Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio
|
Jussi Haapalainen
Sari Lindqvist
|
Rouhialan koulu
|
Riina Pajunen
|
Rämälän koulu
|
Marjaana Kekkonen
|
Sairilan koulu
|
Olli Manninen
|
Suomenniemen koulu
|
Erkki Salmela
Tiia Heinikainen
|
Tuppuralan koulu
|
Kaisa Mäntyvaara
|
Urheilupuiston koulu
|
Heikki Turunen
|
Urpolan koulu
|
Mika Pasanen
|
Vanhalan koulu
|
Heljä Lampinen
|
Offentligt, till lärare, till personalen och till vårdnadshavare