Logga in
Eloisan sosiaalipalvelujen asiakastiedot löytyvät nyt OmaKannasta
Mikkelin, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Puumalan ja Hirvensalmen sosiaalihuollon asiakkaat voivat 1.6.2026 alkaen tarkastella OmaKannassa terveys- ja hyvinvointitietojen lisäksi sosiaalipalvelujen tietoja.
Tekoälyn käyttö Eloisan palveluissa
Eloisa hyödyntää tekoälyä tukemaan ammattilaisten työtä ja parantamaan palveluiden laatua. Tekoälyn avulla voidaan esimerkiksi analysoida puheluja ja muodostaa keskusteluista automaattisia luonnoksia, jotka nopeuttavat dokumentointia ja auttavat kohdentamaan palveluja oikea-aikaisesti. Tekoälyn käytössä huomioidaan aina myös asiakkaan tietosuoja ja tietoturva.
Lasten, nuorten ja perheiden asiointi terveysasioissa keskittyy Palveluluukkuun
Etelä-Savon hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden terveyspalveluissa asiointia uudistetaan 1. helmikuuta alkaen. Palveluluukku on uusi asiointikanava, johon on koottu koko hyvinvointialueelta peräti kahdeksan aiempaa puhelinpalvelua. Lisäksi Palveluluukku avaa asioinnin myös chatissa, mikä on uutta monissa sen palveluista.
Wilma-verkkopalvelun saavutettavuus: Tässä saavutettavuusselosteessa kerrotaan, miten Wilma-verkkopalvelussa noudatetaan lakia digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, mitä puutteita sivuston saavutettavuudessa on ja miten voit antaa meille palautetta saavutettavuusongelmista. Tästä verkkopalvelusta vastaa Visma Enterprise Oy. Haluamme, että mahdollisimman moni käyttäjä pystyy käyttämään digitaalisia palvelujamme. Otamme saavutettavuuden huomioon digitaalisten palvelujemme kehityksessä.
Saimaanportin yhtenäiskoulu
Nyaste notiser
Lukuvuoden 2026-2027 / 1. luokkien peruskoululaisten Waltti-bussikorttien noutopisteet 03.07.2026
Mikkelin kaupungin lukuvuoden 2026–2027 uusien 1. luokkien peruskoululaisten Waltti-bussikorttien noutopisteet ja asiointiajat ma 6.7. – pe 7.8.2026
Läs hela notisenTiedote koulukuljetuksista 23.06.2026
Koulukuljetuksessa olevien oppilaiden kuljetustiedot ja aamujen arvioidut noutoajat tallennetaan Wilmaan viimeistään ma 10.8.2026 klo 12 mennessä, mutta alustavat koulukuljetustiedot ovat jo Wilmassa. Tietoihin voi tulla muutoksia ennen koulun alkamista, joten tiedot kannattaa tarkastaa vielä ti 11.8.2026. Koulukuljetustiedot löytyvät ”Lomakkeet” -otsikon alta. Tiedot näkyvät vain nettiWilman kautta, mobiiliversiolla ei voi tutkia lomakkeita.
Läs hela notisenEloisan sosiaalipalvelujen asiakastiedot löytyvät nyt OmaKannasta 16.06.2026
Mikkelin, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Puumalan ja Hirvensalmen sosiaalihuollon asiakkaat voivat 1.6.2026 alkaen tarkastella OmaKannassa terveys- ja hyvinvointitietojen lisäksi sosiaalipalvelujen tietoja.
Läs hela notisenErityisruokavaliot varhaiskasvatuksessa ja kouluissa 27.04.2026
On hyvä huomioida, että ruoka-allergian hoidossa ei suositella pelkästään välttämistä vaan sietokyvyn kehittämistä. Mikäli oireet ovat lieviä, ei välttämisruokavaliota tarvita. Mikäli lapsella/nuorella on vakava ruoka-allergia ja hänellä on erikoissairaanhoidon kontakti, tekee arvion/todistuksen hoitava taho. Muutoin arvio erityisruokavalion tarpeesta tehdään selvityksen perusteella neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Täytä tällöin selvityslomake sähköisesti (OmaEloisa - Yhteydenottopyynnöt ja lomakkeet - Selvitys lapsen/nuoren erityisruokavalion tarpeesta) tai tulosta selvityslomake alla olevan linkin kautta. Riittämättömillä perusteilla ja tiedoilla erityisruokavaliota ei voida myöntää.
Läs hela notisenMusiikkiopiston kutsu soitinpolulle ja soitinkonserttiin 11.4.2026 07.04.2026
Tervetuloa seikkailemaan Mikkelin musiikkiopiston järjestämälle soitinpolulle ja kuulemaan soitinkonserttia lauantaina 11.4.2026! Seikkailun aikana voit tutustua eri soittimiin, mikähän olisi sinulle mieluisin? Soitinkonsertti musiikkiopiston salissa klo 10-10.30 Soitinpolku musiikkiopistolla klo 10.30 - 12 Tapahtumaan on vapaa pääsy! Haku musiikkiopistoon 12.4. - 10.5.2026 osoitteessa www.mlimo.fi Mikkelin musiikkiopisto sijaitsee osoitteessa Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli Annan mielelläni lisätietoja tapahtumasta tai musiikkiopistossa opiskelusta. Taiteen harrastamiseen tutustumista yläkouluikäisille: KEIDAS -tapahtuma Mikkelin pääkirjastolla yläkoululaisille pe 17.4. klo 18-22. Tanssia, taidetta, ilmaisua ja musaa, tule ja koe! Tapahtuman järjestää Etelä-Savon tanssiopisto ja sirkuskoulu ESTO, Mikkelin musiikkiopisto, Kansalaisopisto, Taito Itä-Suomi ja Tanssikoulu Carmencita. Ystävällisin terveisin Juho Puikkonen Apulaisrehtori Mikkelin musiikkiopisto [email protected] +35845 270 4888
Du ser endast officiella notiser ovan. Efter att ha loggat in kan du se mera notiser.
Wilma 2.36.16.2 © 2000-2026 Visma Lisenssit
Visma och Visma-logotypen är registrerade varumärken som tillhör Visma AS. Wilma och Wilma-logotypen är registrerade varumärken som tillhör Visma Aquila Ab. Alla andra varumärken tillhör respektive ägare.

