Tiedote huoltajille kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tutkimuksesta

Lapsenne koulu on mukana vuosina 2021–2024 toteutettavassa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurantatutkimuksessa. Suomessa aloitettiin elokuussa 2021 kokeilu, jossa osa lapsista osallistui kaksivuotiseen esiopetukseen tavallisen yksivuotisen esiopetuksen sijasta. Jos lapsenne ei ole osallistunut kaksivuotiseen esiopetukseen, hän kuuluu tutkimuksen verrokkiryhmään. Tutkimuksessa selvitetään pidemmän esiopetuksen vaikutuksia lasten oppimisvalmiuksien kehittymiseen. Tutkimus koskee Saimaanportin yhtenäiskoulun 1. luokkien oppilaita.

Tämä tiedote on käännetty myös ruotsin ja englannin kielelle.

19.9.2024

Tiedote huoltajille kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tutkimuksesta

 

Hyvä huoltaja,

 

Lapsenne koulu on mukana vuosina 2021–2024 toteutettavassa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurantatutkimuksessa. Suomessa aloitettiin elokuussa 2021 kokeilu, jossa osa lapsista osallistui kaksivuotiseen esiopetukseen tavallisen yksivuotisen esiopetuksen sijasta. Jos lapsenne ei ole osallistunut kaksivuotiseen esiopetukseen, hän kuuluu tutkimuksen verrokkiryhmään. Tutkimuksessa selvitetään pidemmän esiopetuksen vaikutuksia lasten oppimisvalmiuksien kehittymiseen.

 

Lapsenne koulussa seurantatutkimuksen arvioinnit toteutetaan marraskuussa 2024. Arvioinnit tehdään kaikkien kunnan 1. luokan oppilaiden kanssa opettajan valvonnassa kahden oppitunnin aikana.

 

Mitä tutkimuksessa tapahtuu?

 

Arvioinnissa lapset tekevät itsenäisesti tehtäviä tietokoneella kuulokkeista tulevien sekä kuvallisten ohjeiden avulla. Tehtävät on laadittu lapsille mieluisiksi ja niitä on testattu onnistuneesti 1. luokan oppilaiden kanssa. Tehtävissä lapsilta kysellään esimerkiksi sanoja, kirjaimia, numeroita ja yksinkertaisia laskuja. Jos tehtävä on lapselle syystä tai toisesta liian haastava, ohjelma etenee seuraavaan tehtävään. Lapselta kysytään myös hänen ajatuksiaan itsestään. Lisäksi keräämme tietoa lapsenne kehityksestä opettajalle suunnatulla kyselyllä. Arvioinnin tietoja täydennetään kansallisista rekistereistä saatavilla tiedoilla.

 

Tutkimuksen ovat suunnitelleet kasvatustieteen ja psykologian asiantuntijat. Tutkimuksen tekevät yhteistyössä Aalto-yliopiston, Turun yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijat.

 

Vastaamme mielellämme tutkimukseen liittyviin kysymyksiin. Voit ottaa tutkimusryhmään yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai jättämällä soittopyynnön numeroon 029 551 9556.

 

Ystävällisin terveisin

Matti Sarvimäki

professori, johtava tutkija

Aalto-yliopisto ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Vapaaehtoisuus

 

Arviointi perustuu lakiin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta (1046/2020) 3, 4 ja 10 §:iin. Laissa säädetään muun muassa arviointien tekemisestä kohdejoukkoon kuuluville lapsille. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Koska tutkimus perustuu lakiin, ei huoltajan tarvitse erikseen ilmoittaa lastaan mukaan tutkimukseen. Huoltajalla on kuitenkin oikeus milloin tahansa tutkimuksen aikana kieltää tai keskeyttää lapsen osallistuminen tutkimukseen. Tämän voi tehdä perustelematta, ilmoittamalla siitä lapsen opettajalle, eikä siitä aiheudu mitään seuraamuksia.

 

Luottamuksellisuus

 

Vastaukset siirtyvät tietokoneelta suoraan Turun yliopiston Oppimisanalytiikan tutkimusinstituutin tietoturvalliselle palvelimelle. Koululle ei jää tietoja lasten tai opettajien yksittäisistä vastauksista. Opettajat saavat nähtäväkseen koosteen oman luokkansa oppilaiden tuloksista. Kaikki lapsestanne kerätty tieto käsitellään luottamuksellisesti. Lapsenne tietoihin on pääsy vain nimetyillä henkilöillä, joita sitoo salassapitovelvollisuus. Tutkimusaineistoa käsitellään suojatussa ympäristössä ja siihen on pääsy ainoastaan tutkimusluvan saaneilla tutkijoilla. Lastanne ei voi tunnistaa tutkimustuloksista.

 

Lapsen vastauksia ei välitetä sellaisenaan huoltajille. Tietoa lapsenne pärjäämisestä arvioinnissa voitte halutessanne pyytää lapsenne omalta luokanopettajalta, joka saa koosteen luokkansa oppilaiden tuloksista tammikuussa 2025. On huomionarvoista, että tehtävät eivät perustu kansallisen opetussuunnitelman tavoitteisiin, eivätkä näin ollen välttämättä anna tietoa lapsen koulussa omaksumista taidoista. Niitä ei myöskään käytetä osana oppilasarviointia.

 

Tietosuoja ja riskit

 

Tietosuojaan liittyvät riskit minimoidaan säilyttämällä aineistoa turvallisessa tietoympäristössä, erottamalla suorat tunnistetiedot muusta aineistosta ja julkaisemalla tulokset muodossa, joka ei mahdollista yksittäisten henkilöiden tunnistamista.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla (osoite: https://okm.fi/tietosuoja-ja-henkilotietojen-kasittely, Tietosuojailmoitukset > Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurannassa ja arvioinnissa käsiteltävät henkilötiedot) on tietosuojaseloste huoltajille. Tietosuojaselosteessa on kuvattu tarkemmin tutkimuksessa kerättävät tiedot ja tietojen käsittely. Tutkimushanke on saanut myönteisen lausunnon Aalto-yliopiston tutkimuseettiseltä toimikunnalta.

Meddelande till vårdnadshavare gällande studie om försöket med tvåårig förskoleundervisning

 

Bästa vårdnadshavare,

 

Ditt barns skola deltar i en uppföljningsstudie, som utförs under 2021–2024, om försöket med tvåårig förskoleundervisning. I Finland inleddes i augusti 2021 ett försök där en del av barnen deltog i tvåårig förskoleundervisning i stället för i den vanliga ettåriga förskoleundervisningen. Om ditt barn inte har gått den tvååriga förskolan är hen en del av studiens kontrollgrupp. Syftet med studien är att ta reda på hur en längre förskoleundervisning påverkar hur barns inlärningsmognad utvecklas.

 

I ditt barns skola utförs utvärderingen i uppföljningsstudien i november 2024. Utvärderingen görs tillsammans med alla kommunens förstaklassare under uppsyn av en lärare under två lektioner.

 

Vad går studien ut på?

 

I utvärderingen gör barnen självständigt uppgifter på dator med hjälp av instruktioner de får i hörlurarna och visuellt. Uppgifterna är utformade för att vara trevliga för barnen och de har testats med framgång bland förstaklassare. I uppgifterna får barnen svara på frågor om till exempel ord, bokstäver, siffror och enkla räkneuppgifter. Om en uppgift av en eller annan anledning är för svår för barnet går programmet vidare till nästa uppgift. Barnet får också svara på frågor om hur hen tänker om sig själv. Dessutom samlar vi in information om ditt barns utveckling genom en enkät som är riktad till läraren. Informationen från utvärderingen kompletteras med information ur nationella register.

 

Studien är utformad av experter inom pedagogik och psykologi. Studien görs i samarbete mellan forskare vid Aalto-universitetet, Åbo universitet, Jyväskylä universitet, Helsingfors universitet och Statens ekonomiska forskningscentral.

 

Vi svarar gärna på frågor gällande forskningsprojektet. Du kan kontakta forskningsgruppen per e-post på adressen [email protected] eller per telefon på numret 029 551 9556.

 

Med vänliga hälsningar

Matti Sarvimäki

professor, ledande forskare

Aalto-universitetet och Statens ekonomiska forskningscentral

Frivilligt deltagande

 

Utvärderingen baserar sig på 3, 4 och 10 § i lagen om ett försök med tvåårig förskoleundervisning (1046/2020). I lagen föreskrivs bland annat om utförandet av utvärderingar av de barn som tillhör målgruppen. Det är frivilligt att delta i studien. Eftersom studien baserar sig på lagen behöver vårdnadshavaren inte separat anmäla barnet till studien. Vårdnadshavaren har dock rätt att när som helst under studiens gång förbjuda eller avbryta barnets deltagande i studien. Det här kan göras utan att nämna orsak genom att meddela barnets skola. Beslutet innebär inga påföljder.

 

Konfidentialitet

 

Svaren överförs från datorn direkt till en datasäker server vid Forskningsinstitutet för inlärningsanalys vid Åbo universitet. Inga uppgifter om barnens eller lärarnas individuella svar blir kvar i skolan. Läraren får se en sammanställning av resultatet för eleverna i hens egen klass. All information som samlas in om ditt barn hanteras konfidentiellt. Enbart utsedda personer med tystnadsplikt har tillgång till uppgifterna om ditt barn. Forskningsmaterialet behandlas i en skyddad miljö som enbart forskare med forskningstillstånd har tillgång till. Ditt barn kommer inte kunna identifieras i forskningsresultatet.

 

Barnets svar kommer inte att vidarebefordras direkt till vårdnadshavarna. Om du vill, kan du begära information om ditt barns resultat i utvärderingen från barnets klasslärare, som i januari 2025 kommer att få en sammanfattning av resultaten för eleverna i klassen. Det är värt att notera att uppgifterna inte baseras på målen i den nationella läroplanen och därför inte nödvändigtvis ger information om de färdigheter ditt barn har förvärvat i skolan. De används inte heller som en del av elevbedömningen.

 

Dataskydd och risker

 

Risker relaterade till dataskydd minimeras genom att materialet förvaras i en skyddad datamiljö, genom att de direkta identifieringsuppgifterna separeras från det övriga materialet och genom att resultatet publiceras i en form som inte möjliggör identifiering av enskilda personer.

 

På Undervisnings- och kulturministeriets webbplats (adress: https://okm.fi/sv/dataskydd-och-behandling-av-personuppgifter, Dataskyddsmeddelanden > Personuppgifter som behandlas vid uppföljningen och utvärderingen av försöket med tvåårig förskoleundervisning) finns en dataskyddsredogörelse riktad till vårdnadshavare. I dataskyddsredogörelsen beskrivs noggrannare vilka uppgifter som samlas in i studien och hur uppgifterna behandlas. Forskningsprojektet har fått ett positivt utlåtande av den forskningsetiska kommittén vid Aalto-universitetet.

 

 

Notice for guardians: a study concerning the two-year pre-primary education trial

 

Dear guardian,

 

Your child’s school participates in a follow-up study concerning the two-year pre-primary education trial carried out between 2021 and 2024. The Finnish trial was launched in August 2021, and in it some children participated in two-year pre-primary education instead of ordinary one-year pre-primary education. If your child has not participated in two-year pre-primary education, they are part of the study’s control group. The study examines the impacts of longer pre-primary education on the development of children’s learning skills.

 

In your child’s school, the follow-up study’s assessments will be conducted in November 2024. The assessments are carried out with all first-grade pupils in the municipality, under the supervision of a teacher during two lessons.

 

What happens in the assessment?

 

In the assessment, children do assignments independently on a computer following instructions from headphones and visual instructions. The assignments have been designed to be pleasant for children and have been successfully tested with first-grade pupils. In the assignments, children are asked about, for example, words, letters, numbers and simple calculations. If the assignment is too challenging for the child for one reason or another, the program will proceed to the next assignment. The child is also asked about their thoughts about themselves. We also collect information on your child’s development through a survey directed at the teacher. The assessment data will be supplemented with data from national registers.

 

The assessment was designed by experts in educational science and psychology. The study is carried out jointly by researchers from Aalto University, the University of Turku, the University of Jyväskylä, the University of Helsinki and VATT Institute for Economic Research.

 

We are happy to answer questions related to the research project. You can contact the research group by emailing [email protected] or by calling +358 29 551 9556.

 

Best regards,

Matti Sarvimäki

Professor, Associate Research Professor

Aalto University and VATT Institute for Economic Research

 

 

Voluntariness

 

The evaluation is based on sections 3, 4 and 10 of the Act on a Two-Year Pre-primary Education Trial (1046/2020). Among other things, the act provides for the carrying out of evaluations for children belonging to the target group. Participation in the study is voluntary. As the study is based on the act, the guardian does not need to separately sign their child up for the study. However, the guardian has the right to prohibit or stop the child's participation in the study at any time during the study. This can be done without justification by notifying the child’s school and without any consequences.

 

Confidentiality

 

The responses are transferred directly from the computer to the secure server of Turku Research Institute for Learning Analytics. The school does not keep any data on the individual responses of children or teachers. Teachers can see a summary of the results of pupils in their class. All data collected about your child will be processed confidentially. Your child’s data can only be accessed by designated persons who are bound by secrecy obligation. The research material is processed in a protected environment and can only be accessed by researchers who have been granted a research permit. Your child cannot be identified from the study’s results.

 

The child's responses will not be forwarded as such to the guardians. If you wish, you can request information about your child's performance in the assessment from your child's class teacher, who will receive a summary of the results for the students in their class in January 2025. It is worth noting that the assignments are not based on the targets of the national curriculum, and therefore may not necessarily provide information about the skills your child has acquired at school. They are also not used as part of student evaluation.

 

Data protection and risks

 

Risks related to data protection are minimised by storing the material in a secure data environment, by separating direct identification data from other data and by publishing the results in a format that does not enable the identification of individuals.

 

A privacy statement for guardians is available on the Ministry of Education and Culture website (address: https://okm.fi/en/data-protection-and-processing-of-personal-data, Privacy Notices > Personal data to be processed in the follow-up and assessment of the two-year pre-primary education trial). The data collected in the study and the processing of the data has been described in more detail in the privacy statement. The research project has received a positive opinion from Aalto University Research Ethics Committee.