Tiedote syyhyn hoito-ohjeista

Mikkelissä on havaittu syyhytartuntoja. Tässä tiedotteessa on Eloisan antamat ohjeet syyhytartunnan hoitamiseen.

SYYHY

Ohessa Etelä-Savon hyvinvointialueen tartuntatautiyksikön syyhyn hoito-ohje.

Tartunta

Syyhyn aiheuttaja on kosketustartuntana leviävä syyhypunkki, joka on silmälle näkymätön 0,3-0,5 mm pituinen vain ihmisessä elävä loinen. Syyhypunkkinaaras kaivaa ihon pintaan käytäviä, joihin se munii. Punkin elinaika iholla on 1-2 kk ja ympäristössä aikuinen punkki elää 24-36 tuntia, epäkypsä punkki jopa viikon.

Syyhy leviää läheisen ihokosketuksen kautta tai nukkumalla tartunnan saaneen ihmisen kanssa samassa sängyssä, harvemmin vaatteiden ja huonekalujen välityksellä. Lyhytaikaisessa ihokontaktissa esimerkiksi käteltäessä syyhypunkki harvoin tarttuu. Lapset voivat tartuttaa toisiaan leikkiessään, myös lähikontaktit työpaikalla tulee ottaa huomioon.

Oireet

Syyhyn tyypillisin oire on kutina, joka ilmenee sormiväleissä, kämmenissä, ranteissa, vartalolla ja jalkaterissä. Kutina alkaa yleensä 3-6 viikon kuluttua tartunnasta (uusintatartunnassa kuitenkin muutamassa päivässä) ja on erityisen voimakasta iltaisin ja öisin, tai kuuman suihkun jälkeen. Kutinan alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta kutinan ja raapimisen jatkuessa iholle ilmestyy ½-1 cm pituisia, viirumaisia punkkinaaraan kaivamia käytäviä. Syyhylle ominaisia käytäviä ilmenee yleensä kämmenissä, ranteissa ja jalkaterissä. Syyhyn jatkuessa tulee eripuolille kehoa näppylöitä, joskus pientä rakkulaa tai märkänäppyä. Miesten sukuelimissä syyhy ilmenee punoittavina syyhynäppylöinä. Usein iho on ärtynyt ja siinä on raapimisjälkiä. Kaikille syyhy ei aiheuta kutinaa.

Diagnoosi perustuu oireisiin ja punkin mikroskopointiin tai sen tunnistamiseen dermatoskoopin avulla, joten oireisen henkilön on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Syyhyn hoito

Onnistuneen hoidon kulmakiviä ovat

  1. lääkehoito kahdesti 7 vrk välein,
  2. molemmilla kerroilla samanaikaisesti toteutettu asianmukainen siivous ja
  3. lähikontaktien hoito.

Jos joku hoidon osa-alue ei toteudu, on uusintainfektion riski suuri.

Syyhyn lääkehoidossa käytetään permetriinivoidetta (Nix®), suun kautta otettavia ivermektiinitabletteja (Scatol®) tai rikkivaseliinivoidetta.

Ensisijaisesti suositellaan Nix + Scatol yhdistelmähoitoa.

Hoito toistetaan viikon kuluttua ensimmäisestä hoidosta, poikkeuksena 3vrk hoito rikkivaseliinilla. Toinen hoitokerta tappaa punkin munista kehittyneet nuoruusmuodot ennen kuin ne ehtivät kehittyä aikuisiksi, lisääntyviksi punkeiksi.

Kodin siivoussaneeraus

Syyhyn häädön onnistumiseksi huolellinen siivous tehdään aina lääkehoidon jälkeen, NIX- tai Scatol -hoitoa seuraavana aamuna tai kolmannen rikkivaseliinihoidon jälkeen. Siivotessa suojaa itsesi hyvin kertakäyttökäsineillä sekä vaatetuksella.

Pese pesukoneessa 60 °C pesuohjelmassa lähipäivinä käytössä olleet

Ne tavarat, jotka eivät kestä konepesua (esimerkiksi ulkovaatteet, hanskat, pipot, pehmolelut, kuulokkeet, kypärä, korut, hiuslenkit ym.)

Käsittelyjen jälkeen tavarat kannattaa vielä tuulettaa.

Lattiat, matot, patjat, tyynyt, nojatuolit, sohvat ja päällystetyt tuolit imuroidaan huolellisesti. Muista imuroida myös auton istuimet, lastenistuimet, vaunut ym. Pölypussi laitetaan heti imuroinnin jälkeen roskiin.

Jos voide laitetaan yöksi, illalla vaihdetut lakanat ja vaatteet laitetaan taas aamulla pesuun

Lääkehoito ja tekstiilien käsittely/kodin siivous toistetaan 1 viikon kuluttua ensimmäisestä hoidosta.

Hoidon jälkeen

Iho-oireet kuten jälkikutina ja jälki-ihottuma saattavat kestää 2-4 viikkoa hoidon jälkeen. Syyhypapulat voivat kestää iholla viikkoja-kuukausia. Oireita voidaan hoitaa antihistamiinein ja kortisonivoitein.

Tartuttavuus on ohi 24h kuluttua ensimmäisestä hoidosta. Lapsen syyhytartunnasta on hyvä ilmoittaa päiväkotiin. Myös muut mahdolliset syyhylle altistuneet tulee informoida.

Mikäli oireet eivät ala kuukaudessa lievittyä tai palaavat, kannattaa ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin. Omin päin ei pidä käyttää Nix-voidetta kahta kertaa enempää, koska voide saattaa myös ärsyttää ihoa.

Hoito permetriinivoiteella (Nix®), käsikauppalääke

Ennen voiteen levitystä iho pestään huolellisesti pesunesteellä ja viileällä vedellä. Ihon on oltava puhdas, kuiva ja viileä ennen hoidon aloitusta. Kynnet leikataan. Lääkevoide levitetään mielellään illalla, huolellisesti ohut kerros koko iholle.

Erityisen huolellinen tulee olla sormien ja varpaiden välien, kynsinauhojen, ranteiden, taipeiden, kainaloiden, navan, peräaukon ympäristön ja ulkoisten sukuelinten paikallishoidon osalta. Voidetta ei sivellä limakalvoille.

Voiteen annetaan vaikuttaa iholla 12-15h esim. yön yli. Tänä aikana ei saa peseytyä mistään kohdasta. Jos olet pessyt käsiä 12 tunnin sisällä voitelemisesta, voitele kädet uudestaan. Vaikutusajan loputtua voide pestään pois saippualla ja vedellä.

Sopii raskaana olevalle ja imettävälle.

Aikuiset ja yli 2-vuotiaat lapset

Levitä voidetta koko vartalolle, paitsi päähän ja kasvoihin, jollei niissä ole syyhyä. Voitele erityisen huolellisesti sormien ja varpaiden välit, kynnenaluset, ranteet, kainalot, ulkoiset sukupuolielimet, rinnat ja pakarat.

Alle 2-vuotiaat lapset

Nix-hoitoa saa antaa alle 2-vuotiaalle lapselle ainoastaan lääkärin määräyksestä. Levitä voidetta koko vartalolle, myös kaulalle, kasvoihin, korviin ja hiuspohjaan. Voitele erityisen huolellisesti sormien ja varpaiden välit, kynnenaluset, ranteet, kainalot, kämmenet, jalkapohjat, ulkoiset sukupuolielimet ja pakarat. Älä levitä voidetta suun ympärille, koska lapsi saattaisi nuolla voidetta. Älä levitä voidetta myöskään silmiä ympäröivälle alueelle.

Iäkkäät

Levitä voidetta koko vartalolle, myös kaulalle, kasvoihin, korviin ja hiuspohjaan. Voitele erityisen huolellisesti sormien ja varpaiden välit, kynnenaluset, ranteet, kainalot, ulkoiset sukupuolielimet, rinnat ja pakarat. Älä levitä voidetta silmiä ympäröivälle alueelle.

Nix annostusohje

Aikuiset ja yli 12-vuotiaat

 

Kokonainen voideputki (30 g) korkeintaan kahden putken sisältö

6-12 vuotiaat

½ voideputki

2-5 vuotiaat

¼ voideputki

2 kk-1 vuotiaat

1/8 voideputki

 

Syyhyn hoito ivermektiinillä (Stromectol®, Scatol®)

Suun kautta otettava tablettilääkitys, lääkäri kirjoittaa reseptille painon mukaisen annoksen.

Tabletit otetaan kerta-annoksena mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja hoito uusitaan viikon kuluttua. Tabletit on suositeltava ottaa rasvaisen ruuan kera. Appelsiinimehun tai alkoholin nauttimista hoidon aikana tulee välttää.

Raskaana olevia ja alle 15 kg painoisia lapsia ei hoideta tablettilääkkeellä. Imetyksen aikana voi käyttää.

Hoito rikkivaseliinilla (Rikki-Apobase - tai rikkivaseliinivoide 100 g)

Alle 6-vuotiaille 6%, muille 10% seosvahvuus

Rikkivaseliinia ei ole saatavilla valmiina kaupallisena tuotteena vaan ex- tempore valmisteena, joka valmistetaan apteekissa. Reseptilääke.

Ennen voiteen levitystä iho pestään huolellisesti pesunesteellä ja vedellä. Ihon on oltava puhdas ja kuiva ennen hoidon aloitusta. Voidetta levitetään ohut kerros ihoon koko keholle päätä lukuun ottamatta, vauvoille myös päälaelle.

Erityisen huolellinen tulee olla sormien ja varpaiden välien, kynsinauhojen, ranteiden, taipeiden, kainaloiden, navan, peräaukon ympäristön ja ulkoisten sukuelinten paikallishoidon osalta. Voidetta ei sivellä limakalvoille.

Voidehoito toistetaan kolmena iltana peräkkäin, eikä sitä tarvitse pestä välillä pois. Teho on paras jos voide saa vaikuttaa 24 tuntia. Käsiä on syytä voidella uudestaan aina käsipesun jälkeen. Rikkivaseliini haisee voimakkaalta ja haju saattaa tarttua hoidon aikana käytettäviin vaatteisiin.

Sopii käytettäväksi myös raskauden aikana ja alle 2 kuukauden ikäisille vauvoille.

Rikkivaseliinihoidon pituus on kolme vuorokautta eikä sitä toisteta muiden hoitojen tapaan viikon kuluttua.

 

Hans Gärdström               Ylilääkäri

Hanna Jokela                   tartuntatautilääkäri

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen terveysneuvon yhteystiedot: 

www.etelasavonha.fi (sähköinen asiointi, chat)

Puh. 015 211 411 (arkisin)

Lisätietoa osoitteessa: https://etelasavonha.fi/2024/02/23/ohjeita-syyhyn-omahoitoon/